Valokuituliittymän hiilidioksidipäästöt ovat puoli promillea keskivertosuomalaisen hiilijalanjäljestä

Finnet-liitto ry, Valokuitunen Oy ja Valoo (Adola Oy) teettivät valokuidun hiilijalanjälkilaskelman Green Carbon – tutkimusyhtiöllä. Alueellisten tietoliikenneyhtiöiden edunvalvonta- ja yhteistyöelin Finnet-liitto haastaa nyt myös mobiilioperaattoreita selvittämään ja julkistamaan mobiiliverkkojen hiilijalanjäljen.

Finnet-liiton juuri julkaiseman ympäristötutkimuksen mukaan valokuituverkon rakentamisesta ja käyttämisestä syntyvä vuotuinen hiilidioksidipäästömäärä per kotitalous (5,48 kg) vastaa noin puolen promillen osuutta keskiverron suomalaisen hiilijalanjäljestä. Sitra on arvioinut keskiverron suomalaisen kokonaishiilijalanjäljeksi 10 300 kg hiilidioksidia vuodessa.

Kotitalouden valokuituliittymän vuosittainen päästömäärä vastaa esimerkiksi noin 35 kilometrin autoilun hiilidioksidipäästöjä polttomoottorikäyttöisellä autolla (keskimääräiset auton päästöt Sitran arviosta).

Moni haluaa nykyään tehdä pieniä muutoksia, joiden avulla voi elää hieman vastuullisemmin ja vähäpäästöisemmin. Valokuidun valinta on helpoin tapa varmistaa luotettava verkkoyhteys ja vähentää osaltaan esimerkiksi tarpeetonta ajelua, toteaa Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen.

Ympäristövaikutukset nostavat päätään myös nettiyhteyden valinnassa

Finnet-liiton loppuvuodesta 2022 teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaisista valokuidun käyttäjistä 95 prosenttia on tyytyväisiä kotinsa internetyhteyteen. Mobiilikäyttäjistä tyytyväisiä on 47 prosenttia. Internetyhteyden valinnassa tärkeimpiä kriteereitä ovat toimintavarmuus, hinta ja nopeus. Valokuidun käyttäjät ovat kaikilla näillä mittareilla tyytyväisimpiä.

Edellä mainitun tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta pitää jo nyt valokuitua ympäristöystävällisenä valintana. Kolmannes suomalaisista haluaisi kuitenkin saada lisää tietoa tietoliikenneyhteyden ympäristövaikutuksista. Ympäristöystävällisyys kiinnostaa erityisesti nuoria aikuisia. Lähes puolet, eli 44 prosenttia 18–29-vuotiaista haluaisi lisätietoa internetyhteyksien ympäristöystävällisyydestä.

Meidän käytössämme ei ole vastaavaa laskelmaa mobiilidatayhteyksien hiilijalanjäljestä, joten emme voi vertailla valokuidun hiilijalanjälkeä mobiiliyhteyksien jalanjälkeen. Olisi tärkeätä, että mobiilioperaattorit teettäisivät vastaavat laskelmat, jolloin kuluttajat voisisivat vertailla eri yhteyksien hiilijalanjälkiä, sanoo Matilainen.

Valokuitu on energiaystävällisin vaihtoehto

Sähkönkulutuksesta on olemassa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin laatima tutkimus, jonka mukaan mobiiliyhteyksien sähkönkulutus on reilusti yli kaksinkertainen kiinteisiin yhteyksiin verrattuna. Ero valokuituun on huomattavasti vielä suurempi.

On myös tärkeää ymmärtää, että kun tiedonsiirron määrä jatkuvasti kasvaa, myös sähkönkulutus kasvaa. Tiedonsiirron kasvaminen nostaa huomattavasti enemmän mobiiliverkkojen sähkönkulutusta, kertoo Matilainen.

Nyt laaditun laskelman hiilijalanjälki huomioi valokuituverkon elinkaariset päästöt raaka-aineiden valmistuksesta ja kuljetuksesta, tuotannosta, jakelusta, käytöstä ja hävityksestä.

Lisätietoja

Finnet-liitto teetti Vastakaiku-tutkimusyhtiöllä kuluttajatutkimuksen valokuidusta ja verkkoyhteyksistä joulukuussa 2022. Kohderyhmänä olivat 18–79-vuotiaat suomalaiset. Vastaajia kyselyssä oli 1 000.

Tietoa päästölaskennasta

Finnet-liitto ry jäsenineen sekä Valokuitunen Oy ja Valoo (Adola Oy) teettivät hiilijalanjälkilaskelman Green Carbon -tutkimusyhtiöllä talvella 2022 – 2023. Green Carbon laski päästöt GHG Protocol Product Life Cycle Accounting and Reporting -standardin mukaisesti.

Valokuituverkon hiilijalanjälkilaskenta valmistui vuonna 2023. Laskenta on suoritettu vuoden 2021 tietojen pohjalta laskettujen keskiarvojen perusteella. Laskennassa huomioitu valokuituverkko koostuu runkoverkosta, paikallis- ja alueverkosta sekä liityntäverkosta, mukaan lukien tilaajayhteydet. Laskennan yksikkö sisältää kaapelit, laitetilat sekä verkkolaitteet. Laskennassa valokuituverkon elinkaaren pituutena on käytetty 50 vuotta, vaikka todellinen elinkaaren pituus saattaa olla pidempi.

Loppukäyttäjän päätelaitteita (älypuhelin, tietokone, televisio yms.) ei ole huomioitu laskennassa.

Lisätietoa:

Lisätietoja:
Jarmo Matilainen, Finnet-liiton toimitusjohtaja, p. 044 722 8210, jarmo.matilainen@finnet.fi

Finnet-liitto
Vuonna 1921 perustettu Finnet-liitto ry on alueellisten tietoliikenneyhtiöiden edunvalvonta- ja yhteistyöelin. Finnet-liittoon kuuluu 17 jäsenyhtiötä tytär- ja osakkuusyhtiöineen, joiden liikevaihto oli vuonna 2021 yhteensä yli 300 miljoonaa euroa. Yhtiöt työllistävät 1 850 henkilöä.

Kaikki tarvitsevat valokuidun

Tutustu muihin artikkeleihin

Haluatko päästä valokuituonnellisten joukkoon?

Postinumerohaulla voit nopeasti tarkistaa, tarjoaako Finnet-ryhmän toimittajat alueellesi kuitua.